Harjoitteluraportti

Työharjoittelu Tsekeissä

Olin työharjoittelussa Tsekin Tasavalassa kolme kuukautta suomalaisen nukkeanimaatio käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottajan, Katariina Lillqvistin assistenttina. Tunsin Katariinan siskon aiemmin, ja hän kertoi minulle tästä harjoittelumahdollisuudesta. Lähdin harjoitteluun luodakseni kansainvälisiä kontakteja ja saada rohkeutta kansainvälisessä työskentelyssä. Minua myös kiinnosti Tsekin kulttuuri historia ja sen perinteisyys nukkeanimaation ja teatterin saralla. Animaattorin assistenttina minua houkutteli päästä sisälle animaation myös tekemiseen. Valmistaessamme Katariina Lillqvistin elämäntyöstä nukkemuseo –näyttely minun oli mahdollisuus oppia tuntemaan Tsekeissä alan ammattilaisia ja animaation tekemisen osa-alueita.

Oppimissuunnitelma ja tavoitteet

The Museum of Puppet Arts in Tábor -- museon maalaus ja lavastus

Ensimmäisenä työnäni (muun työryhmän kanssa) oli siistiä, maalata ja kunnostaa museo tarkoitukseen vuokrattu vanharakennus museotilaksi. Saapuessani Tsekkiin avajaisiin oli aikaa kuukausi. Suunnittelimme jokaiseen huoneeseen teemaan, värimaailman ja mahdolliset koristukset. Nukkemuseon kohderyhmä on erityisesti lapset, joten pienet yksityiskohdat ja rohkea värimaailma oli Katariina Lillqvistin toive sisustuksesta. Tämän lisäksi kunnostimme nukkeja ja lavasteita ja, sisustimme museon teemojen mukaisesti.

Olen jälkeepäin erittäin tyytyväinen työryhmän hyvään henkeen ja taiteellisen lopputulokseen, jossa kuuntelimme toisiamme. Visuaalisia erimielisyyksiä ei ilmeemmin tullut, ainoana miinuksena oli  että emme olleet lainkaan aikatauluttaneet työprosessia, jonka vuoksi aika oli melkein jäädä kortille.

Ikäväksemme avajaisten jälkeen, Keski-Euroopassa oli vaaralliset tuhotulvat, jotka vaurioittivat myös meidän museokokoelmaamme. Jouduimme kiireellisesti suunnittelemaan vielä yhden näyttelyhuoneen ja lavastukset, sekä korjaamaa tulvan vauriot. Tämä oli erittäin ikävä yllätys, ja aiheutti paljon päänvaivaa. Moni meistä oli lopen uupunut hektisen avajaishumun jälkeen. Tätä aiemmin oli sattunut kaasuräjähdys Prahan ydiskeskustassa Katariinan omalla asunnolla, joka hidasti myös museoprojektia

Nykytaiteen kentällä työskentely

Opin ymmärtämään, että vapaana taiteilijana työskentely voi olla hyvinkin raskasta, kun toimii projektin johtajana ja hengettärenä oli tilanne mikä tahansa. Samaan aikaan täytyy kirjoittaa apurahoja, joissa säilyttää rohkea asenne ja idealistisuus; vaikka tekisi mieli maalata jo piruja seinille. Ymmärsin harjoittelun aikana kuvataiteilijana toimimisen jatkuvuuden ja kaikenlaisten suhteiden hyödyn --- Milloin tarvitsi sähkömiestä, milloin ammattivalokuvaajaa tai vaikkapa ompelutaitoista ihmistä. Opin myös harjoittelussa ratkaisukeskeisyyttä hetkessä elämistä, mikä on minulle tällaisissa projekteissa vaikeaa.
Avajaisten jälkeen työnkuvaani kuului myös museon siivous, opaskierrokset englanniksi, lastentyöpajoissa avustaminen, uusien harjoittelijoiden opastus ja ylläpito.

Työryhmämme koostui muutamasta suomalaisesta harjoittelijasta Helsinkin Taideteollisesta sekä ulkomaalaisista, jotka tulivat workaway –nimisen nettisivun kautta museoon vapaaehtoistöihin. Kommunikoimme suurimmaksi osaksi englanninkielellä, mutta minä opettelin omalla ajallani Tsekkiä, koska olin päävastuussa museosta silloin kun Katariina oli euroopassa elokuvafestivaaleilla edustamassa. Suurimmaksi osaksi harjoittelijoistamme oli Euroopasta, joten sen suurempia kulttuurieroja emme kohdanneet. Ihmiset jakoivat mielellään kokemuksiaan omasta maastaan, ja se ilmeni parhaiten ruokatarjoilun kautta. Yhteistä työryhmän kaikille jäsenille oli luovalla alalla työskentely aina muusikoista elokuvaajiin.

Harjoittelun vierailimme kansainvälisessä Anifilm 04 –tapahtumassa muutaman tunnin matkan päässä, Trebonissa. Tutustuin lukuisiin alan ihmisiin ja harrastajiin. Tapahtuma herätti mielenkiintoni kokeilla ehkä tulevaisuudessa animaatio-projektissa työskentelemistä. Minusta tuntui että löysin aivan uuden taiteenlajin nähdessäni ympäri maailmaa tehtyjä animaatioita, mitä erilaisimmilla tekniikoilla. Viikon mittainen tapahtuma sisälsi muunmuassa pitsaamistilaisuuksia, GameDay –päivän jolloin alueelle järjestettiin Tsekin pelialan ammattilaisten messutapahtuma, kansainvälisen pitkän animaation kilpailusarjan, kansainvälisen lyhyen animaationkilpailusarjan, Slovakian ja Tsekin animaatiokoulujen välisen sarjan, tsekkiläisten pitkänlinjan animaatioiden tekijöiden luontoja ja mestariteosten näytäntöjä, sekä Disneyn pitkien animaatioiden ulkoilmanäytäntöjä. Esittelin sen viikon aikana itseni ainakin tuhat kertaa.

Kulttuurieroavaisuuksia

Tsekeissä minun oli vaikea käsittää asioiden rentous ja hitaasti toimiminen. Kun asia olisi pitänyt tulla huomenna se tulikin vasta muutaman päivän päästä. Asiakaspalvelu kaupoissa oli töykeää kun puhuin englantia, mutta kun lisäsin edes loppuun ”prosim”, eli ”please”, palvelu parani. Kaupunki jossa asuin harjoitteluni aikana hyvin tapahtuma-aktiivinen ja, vaikka olimme saaneet ”outojen suomalaisten” -maineen, meitä pyydettiin aina mukaan jok’ikiseen juhlaan. Välillä oli sääli, kun paikalliset olisivat haluneet keskustella kanssani jotain syvällisempää, mutta meillä ei ollut yhteistä kieltä, koska vain harva puhui englantia.

Minun ei tarvinut pelätä yksin kulkiessani kaduilla oli kellon aika mikä tahansa, eikä kokea mitään rasismia. Yleensä kun kerroin mistä olin kotoisin ihmiset olivat innoissaan, koska yhteistä tsekeillä ja suomalaisilla on juomakulttuuri ja jääkiekko. Lisäksi suomalaista ATK-osaamista ihailtiin sekä suomalaista sotahistoriaa Venäjää vastaan. Huomasin usein, että kommunismi oli kirosana tilanteessa kuin tilanteessa, eikä venäläisistä pidetty laisinkaan. Siitä huolimatta ystäväpiiriini kuului monta Prahassa asuvaa venäjän emigranttia.

Raskainta harjoitteluni aikana oli yksinäisyys jota koin, koska useammat workaway –nettisivun kautta olleet harjoittelijat olivat vain viikosta kuukauteen työskentelemässä. Kolmen kuukauden aikana ihmiset vaihtuivat usein, eikä minulla ollut aina juttukaveria, joka olisi ymmärtänyt ”suomalaisia juttuja” kuten juhlapyhiä esimerkiksi vappua ja juhannusta. Tuntui kurjalta katsoa facebookista minkälainen meno suomessa oli juhannuksena, kun me hytisimme kylmässä eristeettömässä suuressa kivitalossa pahimipien tuhotulvien aikaan.

Toinen asia, jonka kanssa kärvistelin kolme kuukautta oli Tsekkiläinen oluen juontikulttuuri. Tsekeissä olutta juodaan sekä ruokajuomana että juhlatarkoitukseen. Välillä tuntui että alkoholia tuli silmistä ja korvista, ja jos itse halusinkin päivän päätteeksi mennä paikalliseen juomaan vain vettä, sain osakseni paheksuvia katseita aina baarinomistajasta lähtien. Lähes kaikissa kuppiloissa poltettiin sisällä, mikä oli myös ikävää kun en itse polta. Tsekkiläiseen tapaan kun virallisetkin asiat päätetään oluen ääressä, oli vaikeaa olla pois palavereista. Tämä sosiaalinen ristiriita aiheutti minulle ikävää päänvaivaa jatkuvasti.

Harjoittelun jälkeen

Harjoitteluni antoi minulle realistista näkökulmaa työskentelemisestä kulttuurialalla. Minua ei enää huvittanut ”piirtää pöytälaatikkoon”, vaan järjestin heti syyskuussa, kuukauden kotiutumisen jälkeen, näyttelyn Ravintola Kahvillassa, jonne olin maalannut Tsekeissä tekemieni luonnoksien pohjalta töitä omasta kehon kuvastani. Olin oppinut sellaisen Tsekkiläisen rentouden tuottaa ympärille kulttuuria, ilman sen suurempia muodollisuuksia. Näyttelyn yhteydessä löysin itsestäni yllättävän organisointihaluisen piirteen, joka pyrkii enemmän näkyvyyteen, sosiaalisiin linkkeihin kuin hirmuiseen taidesuitsutukseen. Huomasin myös, ettei minua oikein inspiroinut omat työni saatika ihmisten mielipiteet.
Minua alkoi kiinnostaa enemmän kiinnostaa kulttuurintuotanto ja sosiaalinen vuorovaikutus taiteenpiirissä itse taiteen tekemisen sijaan. Tämä oli täysin uusi piirre työskentelyssäni.

Ensimmäisenä harjoittelukuukauden aikana haastattelin Katariinaa hänen pistkästä urastaan ja ajattelin, kuinka kaukana minä olen tuosta pisteestä, jonne hän päässyt. Sulateltuani muutaman kuukauden kokemaani harjoittelujaksoa ymmärsin, että vaikka olen omalla kulttuuriurallani vasta alkutekijöissä, tulevaisuuteni taidealalla ei ole mahdoton. En osaa sanoa vielä miten, mutta mahdollisesti se liittyisi jotenkin kansaivälisille vesille, nykytaiteen muodossa ripauksia teatteria, mutta saakoon aika näyttää mitä se sitten on.