Harjoitteluraportti

Työharjoittelu Tsekeissä

Olin työharjoittelussa Tsekin Tasavalassa kolme kuukautta suomalaisen nukkeanimaatio käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottajan, Katariina Lillqvistin assistenttina. Tunsin Katariinan siskon aiemmin, ja hän kertoi minulle tästä harjoittelumahdollisuudesta. Lähdin harjoitteluun luodakseni kansainvälisiä kontakteja ja saada rohkeutta kansainvälisessä työskentelyssä. Minua myös kiinnosti Tsekin kulttuuri historia ja sen perinteisyys nukkeanimaation ja teatterin saralla. Animaattorin assistenttina minua houkutteli päästä sisälle animaation myös tekemiseen. Valmistaessamme Katariina Lillqvistin elämäntyöstä nukkemuseo –näyttely minun oli mahdollisuus oppia tuntemaan Tsekeissä alan ammattilaisia ja animaation tekemisen osa-alueita.

Oppimissuunnitelma ja tavoitteet

The Museum of Puppet Arts in Tábor -- museon maalaus ja lavastus

Ensimmäisenä työnäni (muun työryhmän kanssa) oli siistiä, maalata ja kunnostaa museo tarkoitukseen vuokrattu vanharakennus museotilaksi. Saapuessani Tsekkiin avajaisiin oli aikaa kuukausi. Suunnittelimme jokaiseen huoneeseen teemaan, värimaailman ja mahdolliset koristukset. Nukkemuseon kohderyhmä on erityisesti lapset, joten pienet yksityiskohdat ja rohkea värimaailma oli Katariina Lillqvistin toive sisustuksesta. Tämän lisäksi kunnostimme nukkeja ja lavasteita ja, sisustimme museon teemojen mukaisesti.

Olen jälkeepäin erittäin tyytyväinen työryhmän hyvään henkeen ja taiteellisen lopputulokseen, jossa kuuntelimme toisiamme. Visuaalisia erimielisyyksiä ei ilmeemmin tullut, ainoana miinuksena oli  että emme olleet lainkaan aikatauluttaneet työprosessia, jonka vuoksi aika oli melkein jäädä kortille.

Ikäväksemme avajaisten jälkeen, Keski-Euroopassa oli vaaralliset tuhotulvat, jotka vaurioittivat myös meidän museokokoelmaamme. Jouduimme kiireellisesti suunnittelemaan vielä yhden näyttelyhuoneen ja lavastukset, sekä korjaamaa tulvan vauriot. Tämä oli erittäin ikävä yllätys, ja aiheutti paljon päänvaivaa. Moni meistä oli lopen uupunut hektisen avajaishumun jälkeen. Tätä aiemmin oli sattunut kaasuräjähdys Prahan ydiskeskustassa Katariinan omalla asunnolla, joka hidasti myös museoprojektia

Nykytaiteen kentällä työskentely

Opin ymmärtämään, että vapaana taiteilijana työskentely voi olla hyvinkin raskasta, kun toimii projektin johtajana ja hengettärenä oli tilanne mikä tahansa. Samaan aikaan täytyy kirjoittaa apurahoja, joissa säilyttää rohkea asenne ja idealistisuus; vaikka tekisi mieli maalata jo piruja seinille. Ymmärsin harjoittelun aikana kuvataiteilijana toimimisen jatkuvuuden ja kaikenlaisten suhteiden hyödyn --- Milloin tarvitsi sähkömiestä, milloin ammattivalokuvaajaa tai vaikkapa ompelutaitoista ihmistä. Opin myös harjoittelussa ratkaisukeskeisyyttä hetkessä elämistä, mikä on minulle tällaisissa projekteissa vaikeaa.
Avajaisten jälkeen työnkuvaani kuului myös museon siivous, opaskierrokset englanniksi, lastentyöpajoissa avustaminen, uusien harjoittelijoiden opastus ja ylläpito.

Työryhmämme koostui muutamasta suomalaisesta harjoittelijasta Helsinkin Taideteollisesta sekä ulkomaalaisista, jotka tulivat workaway –nimisen nettisivun kautta museoon vapaaehtoistöihin. Kommunikoimme suurimmaksi osaksi englanninkielellä, mutta minä opettelin omalla ajallani Tsekkiä, koska olin päävastuussa museosta silloin kun Katariina oli euroopassa elokuvafestivaaleilla edustamassa. Suurimmaksi osaksi harjoittelijoistamme oli Euroopasta, joten sen suurempia kulttuurieroja emme kohdanneet. Ihmiset jakoivat mielellään kokemuksiaan omasta maastaan, ja se ilmeni parhaiten ruokatarjoilun kautta. Yhteistä työryhmän kaikille jäsenille oli luovalla alalla työskentely aina muusikoista elokuvaajiin.

Harjoittelun vierailimme kansainvälisessä Anifilm 04 –tapahtumassa muutaman tunnin matkan päässä, Trebonissa. Tutustuin lukuisiin alan ihmisiin ja harrastajiin. Tapahtuma herätti mielenkiintoni kokeilla ehkä tulevaisuudessa animaatio-projektissa työskentelemistä. Minusta tuntui että löysin aivan uuden taiteenlajin nähdessäni ympäri maailmaa tehtyjä animaatioita, mitä erilaisimmilla tekniikoilla. Viikon mittainen tapahtuma sisälsi muunmuassa pitsaamistilaisuuksia, GameDay –päivän jolloin alueelle järjestettiin Tsekin pelialan ammattilaisten messutapahtuma, kansainvälisen pitkän animaation kilpailusarjan, kansainvälisen lyhyen animaationkilpailusarjan, Slovakian ja Tsekin animaatiokoulujen välisen sarjan, tsekkiläisten pitkänlinjan animaatioiden tekijöiden luontoja ja mestariteosten näytäntöjä, sekä Disneyn pitkien animaatioiden ulkoilmanäytäntöjä. Esittelin sen viikon aikana itseni ainakin tuhat kertaa.

Kulttuurieroavaisuuksia

Tsekeissä minun oli vaikea käsittää asioiden rentous ja hitaasti toimiminen. Kun asia olisi pitänyt tulla huomenna se tulikin vasta muutaman päivän päästä. Asiakaspalvelu kaupoissa oli töykeää kun puhuin englantia, mutta kun lisäsin edes loppuun ”prosim”, eli ”please”, palvelu parani. Kaupunki jossa asuin harjoitteluni aikana hyvin tapahtuma-aktiivinen ja, vaikka olimme saaneet ”outojen suomalaisten” -maineen, meitä pyydettiin aina mukaan jok’ikiseen juhlaan. Välillä oli sääli, kun paikalliset olisivat haluneet keskustella kanssani jotain syvällisempää, mutta meillä ei ollut yhteistä kieltä, koska vain harva puhui englantia.

Minun ei tarvinut pelätä yksin kulkiessani kaduilla oli kellon aika mikä tahansa, eikä kokea mitään rasismia. Yleensä kun kerroin mistä olin kotoisin ihmiset olivat innoissaan, koska yhteistä tsekeillä ja suomalaisilla on juomakulttuuri ja jääkiekko. Lisäksi suomalaista ATK-osaamista ihailtiin sekä suomalaista sotahistoriaa Venäjää vastaan. Huomasin usein, että kommunismi oli kirosana tilanteessa kuin tilanteessa, eikä venäläisistä pidetty laisinkaan. Siitä huolimatta ystäväpiiriini kuului monta Prahassa asuvaa venäjän emigranttia.

Raskainta harjoitteluni aikana oli yksinäisyys jota koin, koska useammat workaway –nettisivun kautta olleet harjoittelijat olivat vain viikosta kuukauteen työskentelemässä. Kolmen kuukauden aikana ihmiset vaihtuivat usein, eikä minulla ollut aina juttukaveria, joka olisi ymmärtänyt ”suomalaisia juttuja” kuten juhlapyhiä esimerkiksi vappua ja juhannusta. Tuntui kurjalta katsoa facebookista minkälainen meno suomessa oli juhannuksena, kun me hytisimme kylmässä eristeettömässä suuressa kivitalossa pahimipien tuhotulvien aikaan.

Toinen asia, jonka kanssa kärvistelin kolme kuukautta oli Tsekkiläinen oluen juontikulttuuri. Tsekeissä olutta juodaan sekä ruokajuomana että juhlatarkoitukseen. Välillä tuntui että alkoholia tuli silmistä ja korvista, ja jos itse halusinkin päivän päätteeksi mennä paikalliseen juomaan vain vettä, sain osakseni paheksuvia katseita aina baarinomistajasta lähtien. Lähes kaikissa kuppiloissa poltettiin sisällä, mikä oli myös ikävää kun en itse polta. Tsekkiläiseen tapaan kun virallisetkin asiat päätetään oluen ääressä, oli vaikeaa olla pois palavereista. Tämä sosiaalinen ristiriita aiheutti minulle ikävää päänvaivaa jatkuvasti.

Harjoittelun jälkeen

Harjoitteluni antoi minulle realistista näkökulmaa työskentelemisestä kulttuurialalla. Minua ei enää huvittanut ”piirtää pöytälaatikkoon”, vaan järjestin heti syyskuussa, kuukauden kotiutumisen jälkeen, näyttelyn Ravintola Kahvillassa, jonne olin maalannut Tsekeissä tekemieni luonnoksien pohjalta töitä omasta kehon kuvastani. Olin oppinut sellaisen Tsekkiläisen rentouden tuottaa ympärille kulttuuria, ilman sen suurempia muodollisuuksia. Näyttelyn yhteydessä löysin itsestäni yllättävän organisointihaluisen piirteen, joka pyrkii enemmän näkyvyyteen, sosiaalisiin linkkeihin kuin hirmuiseen taidesuitsutukseen. Huomasin myös, ettei minua oikein inspiroinut omat työni saatika ihmisten mielipiteet.
Minua alkoi kiinnostaa enemmän kiinnostaa kulttuurintuotanto ja sosiaalinen vuorovaikutus taiteenpiirissä itse taiteen tekemisen sijaan. Tämä oli täysin uusi piirre työskentelyssäni.

Ensimmäisenä harjoittelukuukauden aikana haastattelin Katariinaa hänen pistkästä urastaan ja ajattelin, kuinka kaukana minä olen tuosta pisteestä, jonne hän päässyt. Sulateltuani muutaman kuukauden kokemaani harjoittelujaksoa ymmärsin, että vaikka olen omalla kulttuuriurallani vasta alkutekijöissä, tulevaisuuteni taidealalla ei ole mahdoton. En osaa sanoa vielä miten, mutta mahdollisesti se liittyisi jotenkin kansaivälisille vesille, nykytaiteen muodossa ripauksia teatteria, mutta saakoon aika näyttää mitä se sitten on.

Moi tai hei, tai miten vaan

Hetkeen minusta ei oo kuulunu. Ajattelin vähän päivittää miten menee ja sillai. Olin viikko sitten Italiassa. Prahasta meni bussi aina Napoliin asti. Mie jäin pois Trentossa, Pohjois-Italiassa. Siellä tapasin Lauran, joka oli tullut tutuksi Bulgariassa vuosi takaperin. Mentiin hänen kanssa käymään Garda-järvellä ja Bologniassa. Sieltä mie jatkoin matkaa päiväksi Firenzeen, jossa tapasin Fiamman. Hän oli suomessa vaihtarina silloin vuonna yks ja kaks, ja ollaan oltu nyt joku kolme vuotta ystäviä. Oli ihana päästä juttelee hänen kaa suomea. Ja nähdä kulttuurin ja taiteen keskusta, Firenzeä. Valitettavasti turisteja oli ihan liikaa minun makuuni, joten jäi Sikstuksen kappelit toiseen kertaan..
Nyt mie oon ollu takasin Tsekeissä viikon päivät. Juhannusta vietettiin eilen, ja Benin lähtöä. Se sai sitten viimein lähettyä puol tuntii sitten, vaikka sen aikeena oli lähteä viime yönä. Heh he. Hauskaa ainakin oli. Kiitos Hannahin ruotsin-brittiläisen päivän paisteen, ja Onnin. :)

Koneeni melkein menehtyi tuossa alku viikosta, mutta päivän levon jälkeen se otti taas toimiakseen. Säikähdin jo kuoliaaksi. En olis halunu alkaa sitä vakuutusyhtiö rumbaa, ja toiseks en olis tieny miten selviän vikasta kuukaudesta.
Mulla on nyt siis vihdoin paluulippu ostettuna. Oon taas kuvioissa 25. heinäkuuta. Eli kuukauden päivät ja mää pääsen nauttii suomen kesästä ja kärpäsistä.
Sitä ennen mie huhkin täällä Tsekin paahteessa. Tai huhkin ja huhkin. En tänään, koska on juhannus. Ei ne täällä ees varmaa tiedä mikä se on, mutta me ollaan päätetty pyhittää päivä sille, eikä siihen oo poikki puolen sanaa. Kiitosta vain.

Yllättävää kyllä, mutta oon saanu aika paljon luettua täällä ollessani. Gogolia, koska Katin kirjasto on mieletön, ja sitten klassikko satuja. Toissa päivänä lopetin just Veljeni Leijonamielen ja eilen aloitin Liisan seikkailut Ihmemaassa. Oon mie myös aikaa tappaessani kutonu sukkia. Eipä niitä tässä +35 helteessä tarvita, mutta ompahan sitten joululahjat luvassa kaikille mönkiäisille hyvissä ajoin.

Maalaaminen on ollu yhtä ala- ja ylämäkee. Motivaatio on vähän hukassa ja ideat pulppuaa ja sit taas katoo. Kirjoitan aika paljon, ja sketsaan mitä mieleen tulee, mutta työhön alkaminen on yhtä tuskaa. Varsinkin ku mun mustepullo otti ja hajosi. Lisäksi se kaikki siivoominen maalamisen jälkeen (maalaan yleensä museotilassa, koska siellä on suurin pöytä) on niin karmee prosessi, että sitä punnitsee kahteen kertaan aloittaisko sitä vai ei.
Mulla on muutenkin hirvee ongelma tehä sitä, kun ainut joka antaa palautetta ja kritiikkiä töistäni on tällä hetkellä on minä itte. Siihen pitäisi tottua, mutta oon tosi surkemus tekee taidetta itteeni varten. Tartten yleensä päämäärän johon pyrkiä. esim. tehdä työ jollekin lahjaksi, tai näyttely tai jotain. Lisäksi sätin itteeni niin kauheesti mitä ikinä teenkin niin tuntuu tosi rankalta tehdessäkin. Oon niin sosiaalinen, jopa taiteessakin, et janoan kommenttia ja näkökulmia ja oivalluksia, jotka potkii mua jatkaa.
Tai sit mä ehkä tarvin vaan muusan. Heh.

Muusista puheen ollen, mun täytyy nyt täälläkin nostaa mun tän hetken ihailunkohde ja inspiroitumisen lähde: Sons of Anarchy. Oon kuluttuna koko kuukauden töllöttäen tätä sarjaa seasonista toiseen. Oon sisimmässäni kamala redneck- ja antisankareiden -fani ettei toista. Sarjan musiikit vie mut ihan hurmioon. Ne just sitä kamaa mistä mää tykkään. Stoner rockia ja välillä vähän akustista kamaa.
Ei ne miehetkään tatuointiensa ja prätkiensä kanssa pahan näkösiä oo. Katon just neloskautta ja varmaa tähän asti mun lemppari. Ei lahaa ja paljon jännitystä ja yllättäviä käänteitä. Tuntuu niin kutkuttavan jännältä, että pakko pitää aina breikkiä jaksojen välissä.

Ens viikolla on tulossa uusivapaaehtoinen. Sandra, ranskan-italilainen, kokki. Maltan tuskin odottaa mitä se taikoo meidän keittiöön. Ois sitä varmaa ihan kiva sydä välillä jotain lihaakin t. kaks kuukautta osa-aikaisena kasvissyöjänä.

Täytyy viedä varmaa nyt koirat ulos. Ne näyttää nyt niin levottomilta, että vahinko saattaa käydä. Ulkona on vaan niin kuuma, ettei ne siellä pahemmin viihdy. Asvalttipolttaa, ja varjokohtia on hyvin vähän. Mie kyl tykkään jollain tavalla tosta säästä. Ehkä sanon vielä näin ko en oo viel palanu. Kunhan pääsis vielä jonnekin uimaa. Tuo joki on niin virtaava etten sinne enää uskalla. Eilen koetin, ja herranjestas, vähän pelotti.

Markus on tulossa käymään kahden viikonpäästä, ja kolmen viikon päästä Taneli. Sit onkin kotiin lähdön paikka ja Tampereen Teatterikesä, josta oon ihan intopinkeenä.
Haluisin vielä ehkä mennä käymää Saksassa kun täällä keski-Euroopassa ollaan. Saa nähä ehtiikö ja miten reitin planeerais. We'll see.

Kasilta leffaan kattoo The Man of Steel. Jee.
Hyvää Juhannusta kaikille.

Tábor ja suuri tuhotulva

Tulin just kotiin. Ehkä ootte sattunu jo kuulee mut kerron kuitenkin: Saksa ja Tsekki on hiukan veden varassa. Muutama metri on syvyyttä tullut yhteen jos toiseen jokee. Prahassakin on vähän tulva ongelmia. Meidän aamun eka homma oli tyhjentää kellari vedestä. Se oli pieni uima-allas. Mä tulin just lenkiltä joen rannasta. Sillä aikaa kellari oli tyhjennetty taas yli 10 ämpärillisestä vedestä. Kunhan lavasteet ei mee pilalle tai talon kunto tämän vuoksi. Vaikka toi vesi on noussu ja se on vähän pelottavaakin, niin on se tavallaa aika siistii. Toisin sanoen: Rikotkaa vaa lämpöennätyksiä Lapissa! Meilläpä on täällä extreme sää!

 Kuvat on tosiaan pienestä jokilaaksosta. Vanhakaupunki, missä me asutaan on onneksi korkeammalla

Eikös "talo liki joen rantaa" ole jonkun unelma?

Sekä leveydeltään ja syvyydeltään joki on kasvanut huimasta. Virtaus on hieman  pelottava.

Museon avajaiset

24. toukokuuta, hyvällä hengellä ja ahkeralla työvoimalla saimme kuin saimmekin kaikki valmiiksi ajallaan. Viimeisiin tunteihin homma kuitenkin meni, mutta mitä väliä sillä enää on? Nyt on paikat kunnossa, ja museo on auki. Tervetuloa käymään!
Tässä linkissä pieni raportti avajaisista ja muutama kuva. Käykää kattoo.

Tässä muutama minultakin. Olkaa hyvä

Meidän cateringiin kuului mm. 100 litraa luomu viiniä

Ja herkullista makeaa hyvää!

Tyytyväisiä raskaan työnraatajia, ja Joni yllätysvieras saksanmaalta

Museon ainut alaikäinen vieras avajaisissa

Onnellinen syntymäpäiväsankari ja Museon pääjohtaja

Hymyä!

Scandinative, illan yhtye kuuntelee pormestarin puhetta ennen alkavaa keikkaa

Ja sitten nauhan.. tai siis kaulaliinan katkaisu! Ja museon virallinen avaaminen

Viinejä maistelessa, bluessia kuunnellessa

Kati sai synttärilahjaksi tsekkiläisen kansallissoittimen

Meidän superhieno synttärikortti

Vieraita tuli läheltä ja kaukaa, mikä oli tosi mukavaa. Ehkä paras oli kun eilen tuli käymään pispalalaisia tuttuja. Tábor ei ole nyt ihan ensimmäinen paikka joka tulis mieleen missä kohtais, muita tamperelaisia. Niitten ihmisten mukana tuli lämmin mieli, ja tuntui ku oma kotikaupunki olis tullu tänne. Kiitos siitä hirmuisesti!

Tänään sitten kaikki on lähteny. Vieraat, ja lähes kaikki muut työntekijät. Ina ja Isma on viel täällä, mut nekin katoo ens viikolla. Mie oon viel täällä kahden kuukauden päivät avaamassa ja sulkemassa museota. Mut ei se mitää. Pääseen maalaa ja tekee taidetta. Kunhan aurinko alkais paistaa! Täällä on ihan karmee sateinen sää kokoajan. Oon päättäny alkaa kutoo sukkia, kun palelen kellarissa ja öisin, ja myös siksi että lipunmyynti on välillä vähän tylsää.

Nyt kasvismoussakaa (jauheliha oli kaupasta loppu) ja Rare Exports!

Käsityöpaja, maalausta ja syntymäpäivät

Oli hienoo herätä aamulla kun toivotetaan hyvää syntymäpäivää hienon kakun kanssa. Vähemmän hienoa on, että kun nouseen niin kutsutulla sänkyhetekalla istumaan patjan alla olevat laudat rusahtavat sijoiltaan. Eniveis olen todella onnellinen.

Tanelin lähettämä postipakettikin tuli ajoissa. Se sisälsi hirveän määrän salmiaikkia, Nikolai Gogolin Kuolleet Sielut, Günther Grassin Koiravuosia, Batman sarjisalbumin, johon perustuu Batman Begins -leffa ja Hobitti DVD:n
Kuukausi takaperin kun äiti oli käymässä Tampereella, sain yhden synttärilahjan etukäteen ja säästin sen sitten täksi päiväksi. Sieltä tuli sitten muistikirja. Jee
Näillä mä pärjään varmaa aika hyvin heinäkuun loppuun.

Venäläinen kalenteri tietää mikä päivä on

Paljon onnea vaan

En tiedä mihin tää päivä viel menee. Ollaan tehty käsi tänään nukeille. Mian blogista voi kattoa enemmän todistusaineistoa tästä operaatiosta.

Viime viikko siis oli pelkkää maalaamista. Ei sen enempää. Tuskaisin homma oli kolmen päivän urakka, maalata lattian sapluunalla kukkia. Jokaisessa kukassa oli neljä väriä. Ja ne piti töpöttää superlonilla yksi kerrallaan. Eli yhden kukan kanssa meni noin 7 minuuttia. Kukkia tuli lattiaan 144. Ja meitä oli enemmän ja vähemmän tekemässä. Sen lisäksi jokatoiseen väli tuli pikkuruinen kukka johon tuli kahta väriä. Siinä meni sitten vain pari tuntia. Mutta voi jukra sitä urakkaa. Nyt kun oon työskennelly jotain muuta, esim nukkejen parissa huoneessa, minuu ihan uuvuttaa kattoa lattiaa kun nään itteni kyykistelemässä ja tekemässä sitä.

Jaan nyt tämän kukkaprosessin teidän kanssa:

Ensimmäinen kukka 144:stä

Kolme tekee yhtä kukkaa

Sapluuna irti!

 Voilà!

Sitten iski epätoivo, kuinka hidasta homma on.. Mutta ei auttanut muu kuin jatkaa..

Tässä sitten kuva vaihe vaiheelta miten tämä kukkanen tehdää. Alettiin tokan päivän kohdalla puhuu jo tekniikoista, joka kuulosti tosi huolestuttavalta. Mietin tehdessäni tuntitolkulla jotain kukkialattiaan tekniikkaa, millä saan parhainta jälkeä? Väen vängällä alettiin jopa ettiä hyötyä siitä.
No mitä meen valittaa. Itsepä googletin tuon kuvion ja ehdotin..

1. Teippaa kuvio lattiaan. Kuvio on siis ensin leikattu kirurgiveitselle millin tarkasti.

2. Aloita punaisesta väristä, koska sitä on lähestulkoon eniten, ja pistää sapluunan tarttumaan jotenkuten lattiaan ettei se liiku enempiä.

3. Siirry siniseen. Punaisen ja sinisen jälkeen on helpointa tehdä vihreä.

4. Tee vihreä seuraavaksi, ja iloitse että yksi kukka on jo lähes tulkoon valmis!

5. Töpötä keltainen kukka joka on kaikken helpoin. Ota sapluuna irti varovasti.

6. Jatka kunnes olet tehnyt 144 ja siirry sitten pienempien kukkien tekoon.

Väänsin näitä kahtena iltana yksiseni, kun halusin omaa aikaa. Lattia oli jäätävän kylmä, että ihme, etten saanut virtsatientulehdusta..

Sitten kolmantena päivänä. Sain kaiken valmiiks. Lattia oli enää yhtä kukkaa vailla. Säästin sen vartavasten..

Viimeisen teko oli vaikeaa, kun kaikkialla ympärillä oli vielä vastamaalattuja kukkia.

Sitten maalasimme seuraavana päivänä lopun lattiaa keltaiseksi. Eli maanantaina 20. päivä.

Nyt on voittajafiilis!

Maalari maalasi taloa..

Maalaus projekti jatkuu tällä viikolla. Tänään saimme valmiiksi ison huoneen. Lisäksi vihreäkäytävä on viimeistelty. Tässä muutama ote urakastamme:

Extreme-painting

Done!

Tällaiseltä täällä näytti tänä aamuna

Mia aloittaa nurkkien maalailun

Lähes valmista!

Eka kerros valmis!

Pientä pinta viilausta

Ikkunaraamit tällä värillä (yäk)

Ei se näytäkään pahalta

Tän päivän tulos

Vaikka minulla kauhea ihmisten ikävä suomesta, niin mulla on täällä oma vauva-koira. Pátek on puolitoista vuotias huomion kipee koiruli joka tulee syliikin istuu, vaikka on semmonen 12 kiloinen. Koiraihmiseksi en voi itseeni kutsua, mutta en mie kiellä ettenkö tuosta tykkää.

Mun rakas!

Juulia ja Mia koirien kanssa

Rokulipäivä

Tänne Táborin kaupunkiin on nyt tullu kaks muuta suomalaista harjoittelijaa. Juulia ja Ina taikista. Ihan mahtavaa päästä puhuu suomea työskennelles. Jotenkin kun ne nyt tuli, niin tuntuu et täällä on tapahtunu paljon enemmän. Ehkä tää näyttely tosiaan valmistuu!

Museon pääkäytävä muuttuu haalistuneesta keltaisesta metsän vihreäksi

Mä olin ton päivän jälkeen ihan yltäpäältä maalissa. Olisin sopinu joksikin vihreiden maskotiksi tai jotain.

Oltiin tänään katsomassa Tsekki-Kanada matsia tämmöisessä paikassa. Empä osanut odottaa sitä kiihkon määrää kun Kanada voitti. Löydettiinpä kuitenkin baari missä nähdään Suomen pelit!

Mitähän tossa lukee?

Juulia miettii missä syödään. Mikää paikka ei tuntunu olevan auki, vaikka vois kuvitella et  äitienpäivä olis joku kunnon kassa mangeetti

Ravintolan terassilta oli upeat näkymät. Ehdittiin just syödä ennen kuin myrsky tuli

Ina ja tummat pilvet

Hitusen on ollut ikävä tampereelle, kun tällä hetkellä siellä sattuu ja tapahtuu, mutta toisaalta täällä tuota tekemistä riittää ettei ehdi murehtia. Oon nyt suomalaisten tultua päässyt taas lihan makuun, kun meitä on tällä hetkellä asumassa täällä niin monta, ettei tuo kasvisruoka hirveän pitkään täytä. Harmi juttu. Toisaalta, en mie silti mitään tuhtii pihviä päivässä söiskään täällä. Kuumat päivät niin tuntuu muutenkin jotenkin semmoiselta tunkkaselta.

Huomenna klaarataan sitä, miten me menetellään kesäkuussa. Kati on hirveesti filmifestareilla ympäri Eurooppaa, niin minun ja Onnin, Katin pojan olis tarkoitus pitää pytinkiä pystyssä. Tänne on tulossa uusia vapaaehtoisia Work Awayn, kautta ja pitäis huomenna päättää ketä myö otetaan ja vähän aikataulua, ketä täällä on mihinkin aikaan kesää töissä.

Hyvää äitienpäivää!!